KOIRAN FYSIIKKAVALMENNUS   
Koirien fysiikkavalmennus sopii kaiken tasoisille.

Harjoittelusta hyötyy kaikki, aina näyttely koirista agility koiriin. Harjoittelun tarkoituksena on tukea ja kasvattaa koiran kehotietoisuutta, sillä koirat ovat luonnostaan 60% etupainotteisia. Metsässä juokseminen on omalta osaltaan hyvää liikuntaa, emme kuitenkaan voi vaikuttaa sillä koirien lihaksistoon ja kehonhallintaan samalla tavalla kuin jumppaamalla säännöllisesti ja tuottamalla toistoja oikeisiin asioihin. Siinä missä ihmistä voi opastaa sanallisesti tekemään painonsiirtoja tai vastaavaa, koirat eivät niitä luonnostaan tee.

Harjoitteita on erilaisia; jumppaamista käyttäen hyödyksi erilaisia alustoja sekä korokkeita, dobopalloja, tasamaa työskentelyä, suunnan vaihdoksia, taipumisharjoituksia, hyppyharjoituksia mikäli koiran ikä sallii hyppäämisen. Monet liikkeistä ovat muokattavissa helpoista haastaviksi hyvin pienillä muutoksilla, jolloin harjoittelu sopii kunnoltaan kaikentasoisille treenaajille. Myös ohjaajat joutuvat töihin sillä jokaiseen treenikertaan kuuluu harjoituksia, joissa myös ohjaaja voi lämmitellä omaa lihaksistoaan. Näin pystymme myös vahvistamaan ohjaajan ja koiran välistä suhdetta, sekä saamme ohjaajalle hyödyllisiä vinkkejä.


Harjoittelun hyödyt koiralle;
  • vahvistaa syviä lihaksia
  • kehittävät koiran keskittymiskykyä
  • vahvistaa tasapainoa, ketteryyttä sekä kehonhallintaa
  • luo parempaa suhdetta ohjaajan kanssa
  • auttaa koiraa venyttämään itseään ja poistamaan mahdollista lihasjännitystä.
  •  
Milloin ei saa harjoitella?
  • koiralla on kuumetta tai tulehdus
  • akuuttivamma
  • parantumaton murtuma
  • tuoreen revähdyksen tai venähdyksen kokenut
  • mikäli on haavoja, jotka haittaavat harjoittelua
  • tarttuvat taudit
  • tiineyden loppupuolella

Mikäli koiralla on jonkin rakenteellinen vika tai ongelma, konsultoi eläinlääkäriä tai fysioterapeuttia ennen harjoittelun aloittamista!

Treeniaikaa 50 min/kerta
Ilmoittautuminen on sitova. Kurssimaksu palautetaan vain eläinlääkärin todistusta vastaan. Mikäli et pääse jollekin tunnille, voit laittaa tuntisi myyntiin Facebookin Sportdogs Center Myy-Osta-Vaihda -ryhmään.



Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.