In & Out -kurssi   
Mikä In? Mikä Out?

In & Out -kurssilla vahvistetaan koiran itsenäistä suorittamista esteillä.

In-käskyllä koira hakeutuu samalle puolen estettä kuin ohjaaja ja suorittaa myös hypyn itsenäisesti, jolloin ohjaaja pääsee jo lähtemään etenemään radalla kohti seuraavaa paikkaa. Ohjaajan ei siis tarvitse tehdä esimerkiksi pakkovalssia tällaiseen kohtaan, vaan käyttää pelkästään sanallista pyyntöä.

Out eli takakiertokäskyllä, koira hakeutuu vihjeestä esteen takakiertoon ja suorittaa esteen itsenäisesti ilman, että ohjaaja joutuu jäädä vetämään koiraa esteen yli tai muilla tavoin auttamaan.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.