Nina Petäsnoro
Olen vetänyt rally-tokoryhmiä yhdistystasolla, sekä pyynnöstä rally-tokovalmennuksia. Minulla on dobon ja Noseworkin kouluttajaoikeudet (Nose Work Finland ry), sekä noseworkin, tokon ja rally-tokon koetoimitsijaoikeudet (Palveluskoiraliitto). Olen myös suorittanut rally-tokon koulutusohjaaja- sekä arkitottelevaisuusohjaajakurssin. Valmistuin Ruukin maaseutuoppilaitoksesta koiralinjalta eläintenhoitajaksi toukokuussa -20.
Koira-alan mentaalivalmentajaksi olen valmistunut 2021 elokuussa.
Eläintenkouluttaja AT Kannuksesta 
valmistuin 2022.

Vuonna 2023 saan hypätä mukaan kouluttamaan tulevia Eläintenkouluttjia AT, Brahen koulutuskunta yhtymässä, paikkana Ruukin maatalousoppilaitos.

Olen myös SmartDOG lisenssitestaaja. Testauksia teen Sportdogs Centerin tiloissa sekä ympäri Suomen.

Elämääni ovat aina kuuluneet eläimet, nuoruudesta asti hevoset ja myöhemmin koirat ja kissat. Hevosten parissa olen kilpaillut niin koulu- kuin esteratsastuksessa. Molempia olen opettanut ja valmentanut vuosia. Lännenratsastuksen saloihin pääsin tutustumaan edesmenneen hevoseni kanssa.

Koiria minulla on ollut 30 vuotta. Nykyisin laumaani kuuluvat 9-vuotias bordercollieuros Riki, jonka kanssa harrastan noseworkkia sekä koiratanssia. Rikin (Tuimarin Masterspliter) kanssa nousimme noseworkissa kaikkien osa-alueiden kokeissa 2-luokkaan. Rikin kanssa starttasimme koiratanssin freestyle Alo luokassa syksyllä 2020 saaden hyvät arvostelut.
Riki aloitti vepetreenit kesällä -21 ja -22 tarkoitus on aloittaa kilpaileminen.
Riki suoritti Soven hyväksytysti läpi joten Alo luokka kutsuu.
Viesti,haku , metsäjälki sekä hoopers ovat pojan mielestä myös kivaa tekemistä😁.

8-vuotias belgianpaimenkoira tervueren narttu Chi kisaa myös monipuolisesti.
Olemme saavuttaneet tokossa TK1-koulutustunnuksen, RTK4-koulutustunnuksen rally-tokossa sekä Chi valioitui rally-toko valioksi marraskuun lopussa -20.
Agilityssä kisaamme ylimmässä 3.lk:ssa.
Chi on myös aloittanut koiratanssi opinnot keväällä -21. Olemme startanneet HTM -sekä FS-luokissa.Chi on saanut kaikista tansseistaan KM.
Syksyllä -22 osallistuimme Koiratanssi SM kilpailuihin Oulussa HTMssä.Olimme vuoden 2022 SM 10.
Chi on suorittanut myös BH:n.                
Kotona kasvamassa on myös 4-vuoden ikäinen belgianpaimenkoira groenendael Luna, joka on Chin puolisisko.
Tutustuttu pentutottikseen, sekä aloitettu pk-hakua.Luna on suorittanut BH kokeen keväällä -21.
Toko Alo on korkattu ja seuraavana vuorossa Avo luokka.
Rally-toko Alo -luokasta 3 tulosta ja täydet 100, 99 sekä 100 p saavutettu eli RTK1. Avo- luokasta RTK2 SM kisoista syksyllä -22.Voi -luokasta nyt 2 tulosta pistein 95 sekä 89.
Koiratanssiopinnot aloitettu ja HTM Alo myös kisattu.
Agilityn alkeita on myös opiskeltu Tiian opissa. Luna tykkää myös käyttää nenäänsä, joten noseworkin alkeet on myös aloitettu.
Lunan kanssa olemme Pohjois-Suomen tokoteamissa 2022 sekä 2023 mukana.Chin kera Pohjois-Suomen Topteam agilityn varakoirakkona 2020 sekä vuonna  2021/22 /23 Pohjois -Suomen rally- toko teamissa.
Tytöt treenaavat myös hoopersia.

Kaikkien koirieni kanssa on myös tehty pelto- sekä metsäjälkeä. Venyttelyt ovat tärkeitä myös niin kotikoirille kuin kilpailevillekin, omieni kanssa tehdään myös säännöllisesti Doboa.

2018 huhtikuussa aloitin myös rally-tokon kisauran lainakoira Avan kanssa. 1/2019 saavutimme avoimen luokan RTK2-koulutustunnuksen ja nousimme voittajaluokkaan. Agilityssa kokeilin lainakoira Dordilla Kinkajoun kera syksyllä -19 Sievissä 1-luokan ratoja, joista kotiin tuomisina hyvä yliaikanolla. 

Minua motivoi nähdä, kuinka koira nauttii tekemisestä, miten se ratkaisee tehtävät ja palkkautuu niistä, sekä ohjaajan ja koiran yhteistyön tulos. Pitkän valmennustaustani vuoksi mietin myös aina, kuinka saadaan rakennettua kuntoa niin nuorelle kuin vanhemmallekin koiralle. Kun lihaskunto paranee ja koira oppii käyttämään itseään paremmin, elämänlaatukin kohenee. 

nina.petasnoro@gmail.com
puh. 045 77100 264





Evästeet auttavat meitä tarjoamaan palveluitamme. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeet.